Valo näkyi tunnelin päässä, nyt se on täällä

Rankka lapsuus ja nuoruus, mutta silti mä olen tässä. Mä olin varma ettei ikinä tunnelin päässä näy sitä valoa enkä sitä valoa koskaan saavuta. Mutta nyt mä olen vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Mä olen onnellinen, voin tuntea sen aidon hymyn taas oikeasti. Tää koko matka on kasvattanu mua ihmisenä sekä vahvistanut. Nyt mä vaan kävelen sitä aikuisuutta kohti jota ajattelin ettei tule koskaan. Eikä sitä päivää että täytän 18 vuotta. Mutta nyt olen tässä ja kohta aikuinen iältäni. Mä olen kaikille ystäville, sukulaisille, perheelle ja muulle tukiverkostolle niin kiitollinen siitä että he pitivät mut maan pinnalla ja näyttivät sen että joku päivä kaikki on aivan toisin. Nyt ne kaikki on toisin ja mä näen omin silmin tän kaiken että tää kaikki taistelu oli sen arvoista. Mulla vaan valuu kyyneleet silmistä sen takia että oon onnelinen ja viellä täällä teidän kaikkien kanssa. Mä rakastan teitä kaikkia mun läheisiä, te olette tärkeitä. 

Haluisin että Äiti olis täällä näkemässä tän hetken. Äiti sä autoit mua sillon kun olit viellä täällä mutta nyt en voi sua kiittää siitä ja näyttää sitä että mä olen selvityjä sun silmissä. Sä sanoit sillon joskus, että mä selviän mutta mä en uskonut. Nyt mä uskon koko sydämmestäni sen. Haluisin pyytää sulta Äiti rakas niitä tiettyjä tapahtumia anteeksi. Miks et vaan olisi täällä nyt. Kauheeta että sitä kyyneleet valuu nyt ilon ja surun välimaastossa. Mä rakastan sua Äiti ja olisin viellä monta vuotta halunnut olla sun kanssa täällä maan päällä. Mutta sä lensit liian aikaisin pilviin, mutta kyllä mä uskon siihen että oot silti paremmassa paikassa siellä jossakin. Papu tepsuttaa täällä mun kanssa isona miehenä. Olisi vain kiva nähdä se jos Äiti palaisit tänne niin muistaako Papu sut ja miten sen reakoisi sun tapaamiseen. 

Mä olen onnellinen, oikeasti onnellinen. Mä haluan elää tässä hetkessä ja tässä elämässä. Tää kaikki tän elämän arvoista. 

Mä olen onnellinen, aidosti onnellinen.

Mun hymy ei ole enään teennäistä,

vaan oikeeta onnellisuutta.

Mä tunnen itseni vahvemmaksi 

kuin koskaan. Mä rakastan

mun elämää.

Kiitos kuuluu kaikille tukioille,

mukana olioille. Nyt te näette teidän avun 

tuloksenne. Kiitos.

Asumisharjoittelua

Moikka ! Mä aloitin taas tässä asunnossa asumisharjoittelun torstaina vähän yli kahdeksi viikoksi. Nyt odottelen vain että tuo yksiö saataisiin tyhjennettyä talon tavaroista ja saan omat huonekalut, astiat sekä kaikki muut omat tavarini sinne ja laittamaan sitä oman näköisekseni. Tammikuussa muutan sinne sitten kokonaan. Papu oli torstaista tähän päivään mun kanssa. Lähti taas hoitopaikkaan muutamaksi päiväksi kun mennään Iskän kanssa huomenna ikeaan ja menen Isäni luo yhdeksi yöksi. Loppu viikosta koira varmaan tulee taas luokseni ja olisi pikkuveljen kanssa tarkoitus mennä myös hoplopissa käymään.  Niin siis mulla on lomaa ensi viikko niin pystyy tekemään vaikka mitä :) 

Käytiin meidän varastoa koluamassa ja listasin mitä kaikkea multa löytyy jo valmiiksi omaan asuntoon ja mitä pitää ostaa viellä. Ikea postausta tulee sitten ensi viikolla. Sekä heti kun saan tuon yksiön itselleni ja laitettua niin siitäkin tulee myös kuvia tänne. 

Umppari :s

Lenkiltä muutama kuva kun vedin 10km metsälenkin alkuviikosta. Loppu viikko ei sit mennyt ihan suunnitelmien mukaan kun löysin itseni sairaalasta keskiviikkona ja yöllä leikkaussalista. Umpisuoli leikattiin pois ja eilen pääsin sairaalasta pois. Kipee olohan tässä on ja ei oikein jaksa mitään tehdä. Toipmiseen menee se 4-6 viikkoon, että nyt tulee lenkkeilystäkin tauko. Koneella, sängyssä ja sohvalla maaten menee tämä viikonloppu sekä telkkaria tuijottaen. Eipä tässä muuta. Hengissä ollaan :)

6.10.

Viikko on mennyt aika vaihtelevasti. Koulussa ja kavereiden kanssa mennyt tosi hyvin. Mutta sitten täällä laitoksella ei ole mennyt hyvin. Oon kokenut viimeset pari kuukautta hirveetä vääryyttä ja nyt asia nostettiin tällä viikolla pöydälle ja alettiin puhua siitä. Mutta täällä en siitä sen enempää ala kertomaan kumminkaan. Mutta sekin asia menossa parempaan päin mutta koska sitä tietää milloin taas tälläinen alkaa uudestaan. Toivotaan ettei ala uudestaan enään koskaan.

Luokan kanssa piti istua perjantaina sadonkorjuu messuilla Lahden messukeskuksessa. Voin sanoa että oli harvinaisen tylsää ja pitkästyttävää, meinasin nukahtaa sinne valehtelematta. No mutta siitäkin päivästä selvittiin. Eilen oltiin sitten vähän kaveri porukan kanssa istumassa iltaa yhdessä. Minä vasta suuntasin kotia kohti kahden jälkeen yöllä ja kolmen maissa yöllä nukkumaan. Tänään sitten menee tää päivä löhöillessä ja lenkkeilessä. Huomenna taas kouluun ja perjantaita odotellessa.

Mun itsetunto on taas koitellut. Tuntuu et oon menossa taas kroppani kanssa hieman väärää suuntaan, mutta sitä en anna tapahtua enään. Aikaa ja voimia se vaatii mutta kyllä mä uskon että tää taas hyväksi kääntyy. Nyt kun mä olen oikeesti suht tyytyväinen mun ulkonäköön sekä siihen mitä sain kehonmittauksesta tulokseksi niin se on aivan huippua. Mulla on aivan hirveästi lihasta mun kropassa, en olis ikinä uskonu et näin paljon. Nyt pakko jatkaa samaan malliin ettei käy huonosti. Kyllä mä pystyn. Pakko.

Mä olen taas pystynyt käymään lenkillä pitkästä aikaa juosten. Perjantaina oli ihanaa juosta pitkästä aikaa se 5km lenkki kun jalat oikeesti kestivät. Tänää olis taas tarkotus suunnata lenkki polulle illasta.

Suru liian suuri

Ei mahtunut sun sydämeen

Tahdoit täältä pois

Jo kun oli aamu varhainen

Nyt se on luonamme

Se suru, jota et jaksanut kantaa, kestää

Viha, väsymys, murhe

Mahtuu sydämiimme, se sattuu, piinaa, ilon estää

Elämä oli sinulle liian raskas kantaa

Lensit vain lyhyen aikaa

Nyt et enää kärsi, tunne lain

Luonasi on hiljaisuutta vain

Yksi meistä vähemmän

Tiedän, olisit ollut paljon enemmän

Kuin mihin uskoit pystyväsi

Maailma olisi ollut ystäväsi

Mutta nyt olet poissa

Olet silti luonamme aina

Kauniissa, lämpimissä muistoissa

Ehkei joskus enää suru paina

Ikävöimme sinua

Olit myös osa minua

Lähdit pois liian varhain

Mutta mielessämme olet ain