Voitto osui kohdalleni

Musta ei olekaan täällä kuulunut vähään aikaan taas. Oon ollut kipeenä sekä ollut ohjelmaakin. Nyt alan jo olla voiton puolella tän taudin kanssa. 

Sini piti viime viikonloppuna tupareita ja pikkujouluja, mukavaa oli. Myös viikonloppuna käytiin kavereiden kanssa kattomassa annabella se kauhu leffa. Kyllä yö unia hieman tuli sen ansiosta menetettyä.

Olin ostanut Suvi Teräsniskan joulu konserttiin jo marraskuun alussa lipun ja tiistaina sitä olin Lilin kanssa katsomassa, vaikka tauti oli viellä hieman päällä mutta maksettu jo ja ei sitä olisi pystynyt jättämään väliin.

Voitinpa maanantaina Suviyöhön lauantain risteilylle kahden hengen reissun iskelmä radoilta. Huomenna siis Sinin kanssa nokka kohti Turkua ja katsomaan Suvi Teräsniskaa ja Yötä laivalle. Toivottavasti kaikki menee vain suunnitelmien mukaan. Odotukset jo korkealla reissun suhteen.

Onko elämää olla liian laiha

Monta kysymystä on saannut itseltä kysyä, että miks? Miksi olla langan laiha? Olla pelkkää luuta ja nahkaa. Onko se kaunista? - ei ole. Olisinko tai olisitko sinä onnellinen jos laihduttasit itsesi laihaksi vaikka olet jo normaalipainoinen. Mitä se sitten tuo tullessaan? Ei ainakaa onnellisuutta ja tasapainoista elämää. Jatkuva ahdistus, syyllisyys syömisestä, pakko liikuntaa, kalorit. Kuka sitä oikeasti jaksaa? - ei kukaan. Mitä sitten normaalipaino ja tasapainoinen elämä antaa? Voit nähdä kavereita, olla onnellinen, syödä kuin normaalit ihmiset, nauttia liikunnasta sekä mielessä pyörii muutakin kuin syömiset, liikunta ja kalorit.

Mitä sitten saavuttaa näännyttämisellä? - ei yhtään mitään. Fyysisen ja henkisen pahan olon. Onko sitten kropalle hyvä juttu että paino heittelee jatkuvasti ääripäästä toiseen. No ei todellakaan. Olen jo itse tuhonnut kroppaani kaikella epäterveellisillä kikkas konsteilla, joihin en pysty vaikuttamaan enään mitenkään. Nyt tällänen elämä saa olla yksinkertaisesti loppu. Haluan elää normaalia nuoren elämää, nauttia ruuasta ja liikunnasta ilman sairasta ajattelu tapaa. Ja etenkin jaksaa olla koulussa mitkä oikeasti olen halunnut jo pitkään. Aino vaihtoehto on lopettaa tämä touhu ja huolehtia itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla, että voin myös auttaa ja pitää huolta muistakin ihmisistä.

Henkinen paha olo

Mä en tiedä tulenko ikinä julkaisemaan tätä, vaikka alankin kirjoittamaan jotakin vaikka itse en edes tiedä mistä ja miten kirjoittaisin. Tuli vain tunne että ajatuksi on koottava. Tiedän että tätä varmasti lukee moni tuttuni vaikka ei olekkaan lukijana. Jos joku päivä tämän julkaisen niin ihmiset näkisivät minut samalla tavalla kuin nyt vaikka ei tietäisi historiastani mitään.

Masennus on sairaus, ei laiskuutta.

Omalla kohallani henkinen paha olo on ollut erittäin suuri viimeisimpinä vuosina. Fyysinen jaksamattomuus  näkyi minussa tiettyinä aikoina erittäin vahvasti. Kun mieli oli rikki aivan totaallisesti niin fyysinen hyvinvointikin romuttui, vaikka kuinka yritti tsempata. Sitä tunnetta ja oloa on erittäin vaikea kuvailla, jos sitä itse ei ole käynnyt läpi. Olin fyysisesti aivan loppu, vaikka kuinka yritin olla positiivinen ja jaksavainen,

Henkinen puoli se vasta olikin aivan rikki. Mieli oli erittäin synkkä. En löytänyt mitään hyvää elämässä ja kuoleman toive ajatukset nousivat pintaan jatkuvasti. Halu oli kova parantua, mutta kun ei vaan enään jaksanut kuolema olisi tuntunut parhaalta vaihtoehdolta. Onhan tietenkin ollut itsemurha yrityksiä, mutta nyt olen erittäin kiitollinen että sain apua ja olen viellä täällä. Voin sanoa aidosti että olen onnellinen.

Häpeän sekä kadun yli kaiken tiettyjä asioita mitä olen tehnyt itselleni kun mieli on ollut aivan synkkä ja toivoa ei ole ollut näkyvissä. Käsissäni on arpia huonoista hetkistä. Jos vain voisin aikaa peruttaa taakse päin niin tekisin sen ja poistaisin ne huonot muistot kropassani. Toinen asia on ollut se miten olen syömishäiriöllä pilannut aika ajoin jollain tavalla kroppaani ja mieltäni näännyttämisellä ja ahmimalla. Painoni on heitellyt ääri laidasta toiseen milloin mitenkin. Se on myös aiheuttnut pysyvän ajattelu tavan päähäni jonka kanssa teen töitä päivittäin. Varmaan loppu elämäni.

Liikuntaa elämään jälleen

Mulla on tosi huippufiilis ku oon päässyt uimaan mikä ei rasita jalkaa. Oon päättänyt että kymmenisen kertaa ainakin kävisin marraskuun aikana uimassa. Latasin sitä varten 10 x kortin. En ressaa liikunnasta, koska siitä ei ole kuin harmia. Mietin myös ensi viikolle että teen hieman ruoka remonttia ja pidän herkuttoman viikon. Pieniä muutoksia niin ei lähde käsistä. On ollut taas sellainen viikko takana kun on vaan ollut oma kroppa hyväksyttävä sellaisena kun se on. En ole enään mikään pikku tyttö vaan nainen, enkä halua olla kuin tikku jossa ei ole muuta kuin luuta ja nahkaa. Hyi ! Nään tänä päivänä enemmän kaikkea hyvää kropan muutoksessa kuin 1.5 vuotta sitten.

Sitten hieman hehkutusta töistä. Tykkään niin paljon olla stainer päiväkodissa töissä. En löydä mitään huonoa sanottavaa. Ei harmita yhtään mennä töihin aamusin, vaikka olis vähän väsynytkin kun tietää että ihanat lapset ja aikuiset odottavat siellä.
  Olen käynnyt nyt lähihoitajan ja lastenohjaajan pääsykokeissa. Ihan hyvin on mennyt, mutta ainahan sitä löytäis parannettavaa. Parin viikon sisään selviää pääsenkö kouluun vai en. Toivon niin paljon että pääsen. Jos en pääse pettymys on suuri. Oon yrittänyt jo muutaman otteeseen päästä sisälle sinne kouluun minne haluaa oikeasti niin paljon. Jos en Lahteen pääse kouluun niin olen jopa miettinyt, että hakisin muulle paikkakunnalle. Olishan se aika iso elämänmuutos muuttaa pois kotikaupungista ja alottaa ihan vieraassa ympäristössä ilman lähi verkostoa elämä. Mutta joo ei siitä viellä sen enempää. Enhän mä tiedä pääsenkö kouluun vai en.

Pyhäinpäivä

''Pyhäinpäivä. Jälleen sytytän neljä kynttilää. 

Yhden heille, jotka otettiin pois liian varhain. 

Toisen heille, jotka pääsivät pois vanhoina ja väsyneinä. 

Kolmannen meille, jotka jäimme tänne kaipaamaan.

Neljännen toivolle: Taivaassa tavataan.''

Blogin osoite muutui

www.iinanelama.blospot.fi

:)

Syytä hurrata

Sainkin jo polvesta vastauksia. Ainoastaan hvviä sellaisia. Mitään ei ole mennyt rikki sisältä, vaikka polvilumpio on lähtenyt sijoiltaan useamman kerran. Nivelet vain hieman löysät ja jalka ollut kipeä juuri näiden polvilumpion pois menojen takia ja löyty sieltä jokin juttu mikä aiheuttaa kipua, lukkiutumisia, pettämistä ja jotain pieniä rajoitteita, mutta se ei vaadi leikkushoitoa tässä vaiheessa viellä vaan ahkeralla kuntoutuksella polvesta tullaan saamaan hyvä. Oon niin tyytyväinen kun sanottiin, että kun jumppaan jalkkaa viikon verran kotona ennen kuin fysioterapia alkaa niin noin viikon päästä pitäisi jo pystyä kävelemään suht hyvin ilman keppejä sekä aloittaa sen ansiosta harjoittelun seillä päiväkodissa. Eli harjoittelu lykkääntyy näillä näkymin vain viikon verran. Oon niin tyytyväinen ja onnellinen tästä. JES ! :)

Polvivamma

Tätä polvi ongelmaa on jatkunu  jo monta vuotta, ainaki kuusi vuotta. Viimesen puolen vuoden aikana on vaan asia pahentunut. Oon käynnyt monilla lääkäreillä ja asia ei edisty kuin siihen että määrätään särkylääkettä sekä tuki ja kepit käyttöön. Polvi lähtee vähän väliä pinestäkin kolhusta sijoiltaa, se pettää alta, jatkuvaa lukko oiretta ja säryt välillä niin kovat että itken. Odotin keskussairaalaan lähetettä kolmen kuukauden ajan ja tällä viikolla pääsin ensi kertaan magneettikuviin. Maanantaina pitäisi olla ortopedille aika. Viikko sitten perjantaina tuli uudestaan pahat oireet polveen ja mut otettiin jo sairaalaan sisään sitä varten, että tähystys tehdään. Näin mulle päivystyksessä oleva kirurgi sanoi. No hetken jo "juhlin" että nytkö tälle tehdään vihdoin jotain ja toipuminen alkaisi. No eipä se sitten niin mennyt vaan seuraavana päivänä ortopedi ilmoittaa, että kotiuttaa mut ja jään odottamaan magneettikuvaa ja polikklinikka aikaa. Se siitä sitten. Sanotaan toista ja tehdään toista, lupaillaan ja perutaan lupaukset.
  Taas kerran mun kauan odottamani harjoittelu päiväkodissa peruuntuu kun en voi tällä jalalla sinne lähteä. Mua niin harmittaa. Tän polven kanssa ei voi tehdä mitään enään ja tuntuu jo aivan toivottomalta tää oleminen ja eläminen tällä hetkellä tämän polven kanssa. Tuntuu että haave ammattikin on vaan haave jos ei jalkaa saada kuntoon. :(

Määrän päänä se suuri haave....

Heippa ! Viellä olis pari viikkoa aikaa ottaa hieman reinnommin ennen ku työt kutsuu stainer päiväkodissa. Ootan innoissani jo sen alkua. Meen käymään siellä huomenna ja loputkin asiat tarkentuvat. Tätä onkin jo odotettu. Ihana päästä tekemään sitä mitä oikeasti haluaa tehdä työkseen eli lasten parissa touhuamista. Mä nautin siitä kun saa tehdä työtä joka antaa itsellekkin paljon ja etenkin nyt kun pääsee tutustumaan stainer päiväkodin arkeen. Aikasemmin kuin olin kunnallisessa päiväkodissa ns. tavallisessa päiväkodissa. Mä toivon niin suuresti että pääsen opiskelemaan tammikuussa lastenohjaajaksi tai lähihoitajaksi mitä olen halunnut jo niin kauan kuin muistan. Ei tuoelintarvikeala ollut se mun juttu, mutta tulihan sekin nyt kokeiltua vuoden verran. Nyt puhltaa uudet tuulet ja haave ammatti määränpäänä.

Poskiontelontulehdus

Mun viimenen viikko on menny sairastellessa. Alkoi kurkku kivulla, lihas säryillä, nuhalla, tukkoisuudella, yskällä, päänsäryllä ja eilen olo meni aivan hirveäksi että kävin lääkärissä turvonneiden poskien ja hirveän paineen tunne päässä ja poskissa, tuomioksi tuli poskiontelontulehdus. Jippii ja jee. Tänää olen sitten koko päivän ollut kotona yökkäri päällä ja peiton alla katsellen telkkaria, salkkari maratoonia. Jos vaikka saamani antibiottikuuri tappais koko taudin vihdoinkin.

Ajassa taakse päin, summer 2014

Palataan taakse päin kesään 2014 hieman kuvien merkeissä.

Kesäkuussa kuvaus ja maakunta matkailua Loviisaan.

Kesäkuun 11. päivä jouduin luopumaan rakkaasta koirastani Papusta aivan yllättäin. Jokin sydän peräinen sairaus vei pienen pilvenhattaroille.

Heinäkuun alussa Lahden öissä katsomassa Suvi Teräsniskaa.

Heinäkuussa löysin itseni ensimmäisen kerran lentokoneesta matkalla Belgiaan.

Heinäkuun 24. päivä tuli Äitin kuolemasta täyteen kaksi vuotta.

Elokuussa aloitin uudet elämäntavat ruokailun ja liikunnan suhteen. Mutta muutos ei mennyt aivan nappiin. Nyt on ollut tauolla tälläiset elämäntapa muutokset mitkä menee liiallisuuksiin.

Miss you Papu

Mä en edes tiedä mitä mä kirjottaisin muuta kun että ikävä on kova, mutta sen mä tiedän että pienellä on nyt hyvä olla pilvenhattaroilla. Papullakin oli osittain liiankin paljon muuttunut elämä neljän vuoden aikana mitä se sai elää täällä kanssamme. Liikaa elämän muutoksia mille ei vaan voinnut mitään. Mutta silti rakstavia ihmisiä mukana Papun lyhyessä elämässä oli. Liian nopeasti kaikki vaan kävi. Onneksi pieni sai kotona sylissäni vetää viimeiset hengenvedot, turvassa kaikelta pahalta. Se oli niin kova paikka kun koira vaan lyyhistyi syliini ja mitään ei ollut tehtävissä enään siinä vaiheessa. Jos olisin voinnut jotain tehdä että pieni olisi selvinnyt niin olisin tehnyt. Juoksin koira sylissä eläinlääkärille jos se vain olisi ollut apu etten olisi pientä menettänyt. Mutta mitään ei vaan ollut enään yksinkertaisesti tehtävissä. Istuin eläinlääkärissä lattialla Papu sylissä pitkän ajan ennen kuin pystyin laskemaan viimeisen kerran irti aivan lopullisesti ja päästää pieni viimeiselle matkalle.

On monia iltoja ja päiviä jolloin pieni tulee mieleen, silloin on kyynellten aika valua. Se hetki pitää käydä läpi, mutta jatkettava eteen päin. Sen mä tiedän, että jossain tuolla on koirien taivas missä Papu juoksee elämäniloa täynnä. Uniin pieni tulee kertomaan mulle, että nyt on kaikki hyvin. Uniin myös tulee välillä se päivä kun oli aika päästää irti viimeisen kerran. 

Ei turhaan sanota, että koira on ihmisen paras ystävä ja sen menettäminen on yhtä rankaa kuin läheisen ihmisenkin menettäminen. Mä allekirjoitan tämän asian aivan täysin. Nyt on vain jäljellä rakkaat muistot ja tassun jälki sydämmessä.

"Koirat eivät kuole koskaan. Ne eivät osaa. Ne väsyvät ja tulevat hyvin vanhoiksi, mutta kuolevat? Eivät ne osaa. Jos ne aikoisivat kuolla, eivät ne haluaisi jatkuvasti kävelylle. Ja vaikka niiden lenkki olisi vain yksi askel, kunnes kipu pakottaisi pysähtymään, ne haluavat lenkille silti. Koska kävelyllä on kaikki, mitä ne kaipaavat: hajuja, kenties mädäntynyt kananluu, toisten koirien jälkiä - ja sinä. Koska se, että ne saavat kävellä siinä, rinnallasi, tekee niiden elämästä täydellistä. Ja täydelliseen elämään ei mahdu kuolemaa.

Kun sinä luulet, että koirasi on kuollut, olet väärässä. Koirasi vain nukkuu, sinun rinnassasi, sydämesi vieressä. Ja kun se on nukahtanut sinne, sinua itkettää koko ajan. Miksikö? Koska koirasi heiluttaa häntäänsä rinnassasi. Ja se sattuu. Tottakai se sattuu, kun häntä heiluu siellä, rintasi sisällä. Ja se heiluu usein, koska se heiluu aina, kun koira herää. Se haluaa kiittää sinua. "Kiitos, että annoit minulle lämpimän paikan, jossa nukkua, aivan sydämesi vieressä."

Ajan myötä häntä heiluu yhä harvemmin. Koirasi saattaa olla väsynyt, onhan se ollut kiltti koira koko ikänsä. Se on ollut kiltti, ja sinä ja se tiedätte sen molemmat. Se on ollut kiltti silloinkin, kun sen luihin on sattunut niin paljon, että se kaatuu kävellessään ja silloinkin, kun se ei haluaisi lähteä pissalle kaatosateeseen. Se on ollut kiltti koira.

Ajan myötä häntä siis heiluu yhä harvemmin, mutta älä hetkeäkään luule, että koirasi on kuollut. Se heiluttaa taas häntäänsä - yleensä kun sitä vähiten odotat. Sillä sellaisiahan koirat ovat.

Olen oikeastaan pahoillani jokaisen sellaisen puolesta, jonka sydämen vieressä yksikään koira ei nuku. Te olette jääneet paitsi niin paljosta."

http://m.voice.fi/ilmiot/koirat-eivat-oikeasti-kuole-koskaan-sydantasarkevan-liikuttava-kirjoitus-leviaa-netissa/8/66449

Papun haudalle odotellaan viellä luonnonkiveä jossa on laatta nimellä.

Syksyn kauniit värit

Lähin yksi päivä kävelemään ulos alku illasta kameran kanssa ja sain aivan ihania kuvia syksyn kauniista väreistä. Yleisesti ottaen en tykkää syksystä yhtään, mutta sillon kun ei ole sateista ja kylmää tuulta vaan on suht lämmintä ja aivan tyyntä niin kuin nyt on ollut sekä aurinko on paistanut.

Sitten viime päivän kuulumisiin. Olen saannut juosta päivittäin paikasta toiseen mitä menoa milloinkin sitten on ollutkin. Kävin ostamassa uudet farkut eilen kun kaikki jäännyt hieman tiukiksi. Ymmärretyistä syistä mutta ei tää enään tunnu niin pahalta kuin joskus aikaisemmin. Oon oppinut hyväksymään kroppani sellaisena kuin se on nykyään. Sitten alesta ostin 10 eurolla peplum topin ja tänään kirpparilta ostin 3 eurolla kaksi pitsi paitaa.

Kun on aika hymyillä ja olla onnellinen

Mulle kuuluu hyvää. Viikonloppu meni perheleirillä ohjaajan roolissa ja oli erittäin mukavaa. Eilen kun kotiuduin kahden aikoihin olin aivan poikki, mutta jaksoimpa muutaman tunnin lepäämisen jälkeen lähteä viellä Sinin kanssa kuvailemaan pikku veskun ja sataman rantaan pitkästä aikaa. Itse olin aivan reinnoissa vaatteissa, kollari päivät ovat parhaita. Tuli tosi ihania kuvia syksyisessä maisemassa.

    Olen siis pyrkimässä ensi sijaisesti opiskelemaan lastenohjaajaksi, mutta vklp aikana päätin että lähihoitaja voisi olla myös yksi haku vaihtoehto joten päätin hakea sinne. Toivotaan, että pääsen tammikuussa aloittamaan jomman kumman alan opinnot.

Oma koti

Moikka ! Oon suunnitellut siitä lähtien ku muutin, että teen tän ''oma koti'' postauksen mutta se on aina vain jäännyt ja jäännyt. Siis mun muutosta on jo seitsemän kuukautta aikaa ja tässä se nyt on sitten. Viihdyn tässä asunnossa ja taloyhtiössä tosi hyvin. Kuviin ei päässyt parveke eikä vaatehuone. Ne ei ole edustus kunnossa oikein. Mutta sitten asiaan.

 Eteinen

Wc

Olohuone/Makuuhuone

Keittiö