Blogin osoite muutui

www.iinanelama.blospot.fi

:)

Syytä hurrata

Sainkin jo polvesta vastauksia. Ainoastaan hvviä sellaisia. Mitään ei ole mennyt rikki sisältä, vaikka polvilumpio on lähtenyt sijoiltaan useamman kerran. Nivelet vain hieman löysät ja jalka ollut kipeä juuri näiden polvilumpion pois menojen takia ja löyty sieltä jokin juttu mikä aiheuttaa kipua, lukkiutumisia, pettämistä ja jotain pieniä rajoitteita, mutta se ei vaadi leikkushoitoa tässä vaiheessa viellä vaan ahkeralla kuntoutuksella polvesta tullaan saamaan hyvä. Oon niin tyytyväinen kun sanottiin, että kun jumppaan jalkkaa viikon verran kotona ennen kuin fysioterapia alkaa niin noin viikon päästä pitäisi jo pystyä kävelemään suht hyvin ilman keppejä sekä aloittaa sen ansiosta harjoittelun seillä päiväkodissa. Eli harjoittelu lykkääntyy näillä näkymin vain viikon verran. Oon niin tyytyväinen ja onnellinen tästä. JES ! :)

Polvivamma

Tätä polvi ongelmaa on jatkunu  jo monta vuotta, ainaki kuusi vuotta. Viimesen puolen vuoden aikana on vaan asia pahentunut. Oon käynnyt monilla lääkäreillä ja asia ei edisty kuin siihen että määrätään särkylääkettä sekä tuki ja kepit käyttöön. Polvi lähtee vähän väliä pinestäkin kolhusta sijoiltaa, se pettää alta, jatkuvaa lukko oiretta ja säryt välillä niin kovat että itken. Odotin keskussairaalaan lähetettä kolmen kuukauden ajan ja tällä viikolla pääsin ensi kertaan magneettikuviin. Maanantaina pitäisi olla ortopedille aika. Viikko sitten perjantaina tuli uudestaan pahat oireet polveen ja mut otettiin jo sairaalaan sisään sitä varten, että tähystys tehdään. Näin mulle päivystyksessä oleva kirurgi sanoi. No hetken jo "juhlin" että nytkö tälle tehdään vihdoin jotain ja toipuminen alkaisi. No eipä se sitten niin mennyt vaan seuraavana päivänä ortopedi ilmoittaa, että kotiuttaa mut ja jään odottamaan magneettikuvaa ja polikklinikka aikaa. Se siitä sitten. Sanotaan toista ja tehdään toista, lupaillaan ja perutaan lupaukset.
  Taas kerran mun kauan odottamani harjoittelu päiväkodissa peruuntuu kun en voi tällä jalalla sinne lähteä. Mua niin harmittaa. Tän polven kanssa ei voi tehdä mitään enään ja tuntuu jo aivan toivottomalta tää oleminen ja eläminen tällä hetkellä tämän polven kanssa. Tuntuu että haave ammattikin on vaan haave jos ei jalkaa saada kuntoon. :(

Määrän päänä se suuri haave....

Heippa ! Viellä olis pari viikkoa aikaa ottaa hieman reinnommin ennen ku työt kutsuu stainer päiväkodissa. Ootan innoissani jo sen alkua. Meen käymään siellä huomenna ja loputkin asiat tarkentuvat. Tätä onkin jo odotettu. Ihana päästä tekemään sitä mitä oikeasti haluaa tehdä työkseen eli lasten parissa touhuamista. Mä nautin siitä kun saa tehdä työtä joka antaa itsellekkin paljon ja etenkin nyt kun pääsee tutustumaan stainer päiväkodin arkeen. Aikasemmin kuin olin kunnallisessa päiväkodissa ns. tavallisessa päiväkodissa. Mä toivon niin suuresti että pääsen opiskelemaan tammikuussa lastenohjaajaksi tai lähihoitajaksi mitä olen halunnut jo niin kauan kuin muistan. Ei tuoelintarvikeala ollut se mun juttu, mutta tulihan sekin nyt kokeiltua vuoden verran. Nyt puhltaa uudet tuulet ja haave ammatti määränpäänä.

Poskiontelontulehdus

Mun viimenen viikko on menny sairastellessa. Alkoi kurkku kivulla, lihas säryillä, nuhalla, tukkoisuudella, yskällä, päänsäryllä ja eilen olo meni aivan hirveäksi että kävin lääkärissä turvonneiden poskien ja hirveän paineen tunne päässä ja poskissa, tuomioksi tuli poskiontelontulehdus. Jippii ja jee. Tänää olen sitten koko päivän ollut kotona yökkäri päällä ja peiton alla katsellen telkkaria, salkkari maratoonia. Jos vaikka saamani antibiottikuuri tappais koko taudin vihdoinkin.

Ajassa taakse päin, summer 2014

Palataan taakse päin kesään 2014 hieman kuvien merkeissä.

Kesäkuussa kuvaus ja maakunta matkailua Loviisaan.

Kesäkuun 11. päivä jouduin luopumaan rakkaasta koirastani Papusta aivan yllättäin. Jokin sydän peräinen sairaus vei pienen pilvenhattaroille.

Heinäkuun alussa Lahden öissä katsomassa Suvi Teräsniskaa.

Heinäkuussa löysin itseni ensimmäisen kerran lentokoneesta matkalla Belgiaan.

Heinäkuun 24. päivä tuli Äitin kuolemasta täyteen kaksi vuotta.

Elokuussa aloitin uudet elämäntavat ruokailun ja liikunnan suhteen. Mutta muutos ei mennyt aivan nappiin. Nyt on ollut tauolla tälläiset elämäntapa muutokset mitkä menee liiallisuuksiin.

Miss you Papu

Mä en edes tiedä mitä mä kirjottaisin muuta kun että ikävä on kova, mutta sen mä tiedän että pienellä on nyt hyvä olla pilvenhattaroilla. Papullakin oli osittain liiankin paljon muuttunut elämä neljän vuoden aikana mitä se sai elää täällä kanssamme. Liikaa elämän muutoksia mille ei vaan voinnut mitään. Mutta silti rakstavia ihmisiä mukana Papun lyhyessä elämässä oli. Liian nopeasti kaikki vaan kävi. Onneksi pieni sai kotona sylissäni vetää viimeiset hengenvedot, turvassa kaikelta pahalta. Se oli niin kova paikka kun koira vaan lyyhistyi syliini ja mitään ei ollut tehtävissä enään siinä vaiheessa. Jos olisin voinnut jotain tehdä että pieni olisi selvinnyt niin olisin tehnyt. Juoksin koira sylissä eläinlääkärille jos se vain olisi ollut apu etten olisi pientä menettänyt. Mutta mitään ei vaan ollut enään yksinkertaisesti tehtävissä. Istuin eläinlääkärissä lattialla Papu sylissä pitkän ajan ennen kuin pystyin laskemaan viimeisen kerran irti aivan lopullisesti ja päästää pieni viimeiselle matkalle.

On monia iltoja ja päiviä jolloin pieni tulee mieleen, silloin on kyynellten aika valua. Se hetki pitää käydä läpi, mutta jatkettava eteen päin. Sen mä tiedän, että jossain tuolla on koirien taivas missä Papu juoksee elämäniloa täynnä. Uniin pieni tulee kertomaan mulle, että nyt on kaikki hyvin. Uniin myös tulee välillä se päivä kun oli aika päästää irti viimeisen kerran. 

Ei turhaan sanota, että koira on ihmisen paras ystävä ja sen menettäminen on yhtä rankaa kuin läheisen ihmisenkin menettäminen. Mä allekirjoitan tämän asian aivan täysin. Nyt on vain jäljellä rakkaat muistot ja tassun jälki sydämmessä.

"Koirat eivät kuole koskaan. Ne eivät osaa. Ne väsyvät ja tulevat hyvin vanhoiksi, mutta kuolevat? Eivät ne osaa. Jos ne aikoisivat kuolla, eivät ne haluaisi jatkuvasti kävelylle. Ja vaikka niiden lenkki olisi vain yksi askel, kunnes kipu pakottaisi pysähtymään, ne haluavat lenkille silti. Koska kävelyllä on kaikki, mitä ne kaipaavat: hajuja, kenties mädäntynyt kananluu, toisten koirien jälkiä - ja sinä. Koska se, että ne saavat kävellä siinä, rinnallasi, tekee niiden elämästä täydellistä. Ja täydelliseen elämään ei mahdu kuolemaa.

Kun sinä luulet, että koirasi on kuollut, olet väärässä. Koirasi vain nukkuu, sinun rinnassasi, sydämesi vieressä. Ja kun se on nukahtanut sinne, sinua itkettää koko ajan. Miksikö? Koska koirasi heiluttaa häntäänsä rinnassasi. Ja se sattuu. Tottakai se sattuu, kun häntä heiluu siellä, rintasi sisällä. Ja se heiluu usein, koska se heiluu aina, kun koira herää. Se haluaa kiittää sinua. "Kiitos, että annoit minulle lämpimän paikan, jossa nukkua, aivan sydämesi vieressä."

Ajan myötä häntä heiluu yhä harvemmin. Koirasi saattaa olla väsynyt, onhan se ollut kiltti koira koko ikänsä. Se on ollut kiltti, ja sinä ja se tiedätte sen molemmat. Se on ollut kiltti silloinkin, kun sen luihin on sattunut niin paljon, että se kaatuu kävellessään ja silloinkin, kun se ei haluaisi lähteä pissalle kaatosateeseen. Se on ollut kiltti koira.

Ajan myötä häntä siis heiluu yhä harvemmin, mutta älä hetkeäkään luule, että koirasi on kuollut. Se heiluttaa taas häntäänsä - yleensä kun sitä vähiten odotat. Sillä sellaisiahan koirat ovat.

Olen oikeastaan pahoillani jokaisen sellaisen puolesta, jonka sydämen vieressä yksikään koira ei nuku. Te olette jääneet paitsi niin paljosta."

http://m.voice.fi/ilmiot/koirat-eivat-oikeasti-kuole-koskaan-sydantasarkevan-liikuttava-kirjoitus-leviaa-netissa/8/66449

Papun haudalle odotellaan viellä luonnonkiveä jossa on laatta nimellä.

Syksyn kauniit värit

Lähin yksi päivä kävelemään ulos alku illasta kameran kanssa ja sain aivan ihania kuvia syksyn kauniista väreistä. Yleisesti ottaen en tykkää syksystä yhtään, mutta sillon kun ei ole sateista ja kylmää tuulta vaan on suht lämmintä ja aivan tyyntä niin kuin nyt on ollut sekä aurinko on paistanut.

Sitten viime päivän kuulumisiin. Olen saannut juosta päivittäin paikasta toiseen mitä menoa milloinkin sitten on ollutkin. Kävin ostamassa uudet farkut eilen kun kaikki jäännyt hieman tiukiksi. Ymmärretyistä syistä mutta ei tää enään tunnu niin pahalta kuin joskus aikaisemmin. Oon oppinut hyväksymään kroppani sellaisena kuin se on nykyään. Sitten alesta ostin 10 eurolla peplum topin ja tänään kirpparilta ostin 3 eurolla kaksi pitsi paitaa.