Viime päivät vaikeita. Metsässä yksin kävely pistää ajattelemaan. Katson taivaalle illalla, nään siellä tähtiä. Nään yhden kirkkaan tähden. Ajattelen Äitiä. Toivoisin että saisin sen tähden takasin tänne. Mun ainoa joululahja olisi jos saisin Äitin takasin. Mä en tarvi mitään muuta. En yhtään mitään muuta. Mä haluan, että saan viettää samanlaista joulua kun joskus aikanaan. Nyt ainoa mitä mä voin tehdä on kävellä haudalle, sytyttää kynttilän ja hiljentyä. Toivoisin että samaa aikaan taivaalla loistaa kuu ja se kirkkain tähti. Vaikka multa valuisi kyyneleet, se ei mua haittaa. Voisin hetken muistella hyviä aikoja, itkeä ja samaa aikaan iloita mitä sain näiden vuosien aikana kokea Äitin kanssa. Muistoissa ja sydämmessä kaikki nää vuodet elää. Ne ei ikinä katoa, sitä en anna tapahtua. Nytkin hiljennyn, mietin ja pari kyyneltä valuu, mutta se kaikki on käytävä läpi viellä monta kertaa. Se helpottaa mutta se on myös raskasta. Mulla on muitakin enkeleitä tuolla kirkkaana tähtenä, ne elää samanlailla mun muistoissa. Mun kauneimmat tähden. Rakastan teitä kaikkia siellä taivaalla, olette mun sydämmessä ikuisesti. Mä voisin sytyttää niin monta kynttilää palamaan mun kyynelten määrän verran, ne loistais sinne asti missä te kaikki rakkaat olette enkeleinä ja kirkkaimpina tähtinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti