Ensi kuussa mä saan itselleni oman kodin, sellaisen paikan jota voin aidosti sanoa kodiksi. Se paikka on mun koti. Tämän vajaan 1.5 vuoden aikana mulla ei ole ollut sellaista paikkaa joka olisi koti mulle oikeasti. Kohta mulla on se koti jota olin toivonut sanovani kodiksi.
Vuonna 2016 mun olisi tarkoitus valmistua leipuri kondiittoriksi. Siihen asti opiskelen, käyn työharjotteluissa ja toivon saavani kesätöitä omalta alaltani, tienatakseni vähän ylimäärästä opiskelija budjetin lisäksi.
Kun valmistun toivon saavani työpaikan. Pääsen töihin, tienaan itse elämisee rahat. Normaalin aikuisen ihmisen arkielämä. Sekä työpaikka olisi mieleinen ja ihmiset ympärillä ihania työkavereita.
Haluan jatkaa opintoja ammattikorkeassa sosionomiksi jonakin päivänä. Mutta milloin, en tiedä? Haluan päästä työskentelemään lasten ja nuorten parissa. Sitä mitä olen aina halunnut tehdä työkseni.
Matkustella.
Toivon, että mulla olisi edelleen tärkeimmät ystävät ympärillä. Sekä sukulaiset ja oma perhe, isoveli, pikkuveli ja iskä. Mä haluan että mulla tukiverkosto johon tukeutua. Kaikki tarvitsee ihmisiä ympärille.
Haluan ihanan parisuhteen jonkun ihmisen kanssa joka on mulle se oikea. Se jonka kanssa olla ne hyvät ja huonot hetket. Se johon voi luottaa ja tukeutua. Meillä olisi sen kanssa lupaava tulevaisuus edessä.
Haluan perheen. Lapsia ja sekä rakastavan miehen joka on lapsillekkin se oikea isä joka välittää. Yhtenäinen perhe. Ei avioero perhe vaan yhteinen perhe. Se mitä jokainen toivoisi kun perhe perustetaan.
Avioliittoon, ikimuistoiset häät.
Ylipäätään onnellinen tulevaisuus. Se kaikki mitä voi toivoa elämältään tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti